Jo ihan raskauden alkuvaiheilla aloin miettimään, että entä jos neuloisin itse kastemekon tulevalle vauvalle. Mekon, mikä päällä jokainen lapsemme kastettaisiin ja kenties ehkä lapsenlapsemmekin. Loppuraskaudesta aloinkin etsimään sopivaa ohjetta, ja muutaman viikon etsinnöiden jälkeen päädyin Ullaneuleen ohjeeseen Laulu kuusesta. Kaunis pitsi ja helposti muokattava ohje, eli juuri sellainen mitä etsinkin. Langaksi ostin BC Garnin Jaipur Finoa, ihanaa ohutta ja kiiltävää silkkilankaa.
Neuloin kastemekkoa pääosin aina öisin, kun en saanut nukuttua järkyttävän kutinan, kipeitten lonkkien tai mahassa mylläävän pojan vuoksi. Haaveilin ja unelmoin. Mietin, millaista vauva-arki olisi, millainen luonne pojallamme tulisi olemaan? Mietin, millaiset olisivat ristiäiset, itkisikö vauva vaiko kenties nukkuisi? Ennen synnytystä jokaiseen silmukkaan on neulottu mukaan paljon rakkautta, toivoa ja iloa.
Kun poikamme syntyi 24.4. torstaiaamuna, kävi heti selväksi, että luultavasti mitkään unelmamme eivät toteudu tämän lapsen kohdalla. Ja niin siinä sitten kävi, kaksitoista tuntia myöhemmin kuulimme sanat, joita ei kenenkään vanhempien pitäisi kuulla. Poikamme oli kuollut.
Kun lopulta kotiuduimme sairaalasta tyhjään kotiin, ajattelin ensin, että en pysty neulomaan mekkoa loppuun. Suunnittelin laittavani koko työn pussiin ja kaappiin, kunnes ehkä joskus neuloisin sen loppuun seuraavaa lasta odottaessa. Onneksi läheiset rohkaisivat neulomaan mekon valmiiksi, keskeneräiseksi se luultavasti olisi jäänyt. Ikinä ei ole puikot ja lanka tuntuneet niin vierailta ja omiin käsiini kuulumattomilta kuin tätä kastemekkoa valmiiksi neuloessani. Ja kyllähän se käsialassa näkyy, suru ja ahdistus. Äitienpäivänä neulotut hihat ovat aivan järkyttävän epätasaiset verrattuna ennen synnytystä ja Leevin kuolemaa neulottuun yläosaan.
Ahdisti aivan älyttömästi neuloa tätä, mutta vielä enemmän ahdisti saada mekko valmiiksi. Älysin, että en ikinä pystyisi käyttämään tätä mekkoa muilla lapsillamme kastemekkona, joten tein päätöksen, että Leevi haudataan tämä mekko päällä. Neulominen oli kuitenkin hyvää surutyötä ja siinä samalla pystyin käsittelemään sitä, että tämä oli viimeinen neule Leeville. Reilu 5kk sitten lähdimme hakemaan poikaamme Kuopiosta Jyväskylään. Miehen, äitin ja anopin kanssa puimme Leeville valkoisen bodyn, serkkujen käyttämät pienet sukkahousut ja tämän neulomani kastemekon, josta olikin tullut taivasmekko. Ainoa itsetehty neule, jonka pääsin pukemaan lapseni ylle.
