14.7.2017

Ristiäislahja kummitytölle





Aloitin tämän vauvanpeiton neulomisen miehen siskon vauvalle jo ennen pikkuneidin syntymää. Ja kun meitä pyydettiin kummeiksi, olikin lahjasta kätevästi jo puolet valmiina. Kaveriksi neuloin perinteiset junasukat ja sujautin kassiin vielä vauvakirjankin. Tyttö sai viime sunnuntaina kasteessa nimen Helga. 
Neuloin molemmat neuleet Novitan Baby Woolista. Lanka on ihanan pehmeää merinovillaa eikä kovin kallistakaa, joten käytän sitä monesti pieniin vauvaneuleisiin. Peittoa neuloessani tajusin kunnolla, miten suuri merkitys langan värjäyserällä onkaan. Aloitin nimittäin peiton kotoa löytyvästä jämäkerästä ja hain vasta sen jälkeen kaupasta lisää lankaa. Ja vaikka lanka olikin saman valmistajan ihan samaa lankaa, niin väri oli aivan eri. En kuitenkaan jaksanut purkaa niitä muutamaa senttiä, vaan jätin värieron muistutukseksi itselle, että jatkossa aina isoon työhön ostaessani muistan tarkistaa lankojen olevan samaa värjäyserää. Peitosta oli tarkoitus tulla vauvalle sopivan kokoinen peitto, mutta laskut menivätkin hiukan pieleen ja peitto menee vielä taaperokokoiselle lapsellekin. Ei jää ainakaan ihan heti pieneksi, vaan kulkee lapsen mukana toivottavasti ensimmäiset vuodet.

2 kommenttia:

  1. Hei! Kaunis peitto ja junasukat. Paljonko sinulla oli silmukoita peitossa ja minkävahvuisilla puikoilla kuviot? Oletko kutonut junasukkien varressa yksi oikein, yksi nurin?

    VastaaPoista
  2. Hei! Kaunis peitto ja junasukat. Paljonko sinulla oli silmukoita peitossa ja minkävahvuisilla puikoilla kuviot? Oletko kutonut junasukkien varressa yksi oikein, yksi nurin?

    VastaaPoista