28.8.2017

Soulmates




Nämä sukat saivat alkunsa jo alkuvuodesta, mutta valmistuivat vasta pari viikkoa sitten. Vaikka yleensä olenkin nopea neulomaan sukkia, niin joskus käy näin, että ensimmäinen sukka valmistuu päivässä ja toisen valmiiksi saamiseen menee puoli vuotta. Eikä se aika mene neulomiseen, vaan siihen, että jostain syystä ei ole motivaatiota neuloa toista sukkaa heti. Mallissa ja langassa ei ollut tällä kertaa mitään vikaa, syy oli ehkä siinä makkarankuorta muistuttavassa lopputuloksessa. Sukat ovat Niina Laitisen suunnittelemat Soulmatesit, jotka ovat ehkä kauneimmat pitsisukat, mitä olen neulonut. Ja niin mukavat neuloa, kun joka kerroksella saa tehdä kavennuksia ja lisäyksiä, ei tarvitse neuloa niitä tylsiä välikerroksia. Kärkikavennuksetkin tein jopa ohjeen mukaan, enkä alkanut soveltamaan niin kuin normaalisti. Ja ihan nätithän noista noinkin tuli. 


Sukat olivat valmistuessaan ihan onnettoman näköiset. Etupuolen pitsi veti niitä kasaan niin, että vain hyvällä mielikuvituksella pystyi kuvittelemaan ne sukiksi. Lopulta kuukausi sitten aloin googletella sukkaplokkeja ja päädyin tekemään sellaiset itse, koska valmiit ovat niin hintavia. Ostin taivuteltavia leikkuulautoja, piirsin valmiista hyvin muotoutuneista sukista mallit ja leikkasin. Kastelin sukat märiksi ja venytin kuivumaan sukkablokin päälle. Kuivumisen jälkeen sukat olivat kuin ihan eri sukat. Pitsi oli auennut kauniisti ja sukka näytti sukalta, niin kuin kuuluukin. Jatkossa tulen aina viimeistelemään pitsi- ja palmikkosukat sukkaplokkien avulla. Ja ehkä joskus ostan ne ihan oikeat plokit näiden itsetehtyjen tilalle.



 

21.8.2017

Broken seed





Ystävä valmistui keväällä lastenohjaajaksi ja lahjakiellosta huolimatta halusin neuloa hänelle sukat. Päätin, että uusia lankoja en saa ostaa, vaan langat on löydyttävä omista varastoista. Lopulta päädyin valkoiseen 7 veljekseen ja sinisävytteiseen polarikseen. Malliksi valikoitui ihanan eläväinen broken seed. Tämä malli on mielestäni erittäin hyvä, jos haluaa neuloa jotain muuta kuin perussukkaa, mutta ei uskalla tarttua vielä kovin haastaviin ohjeisiin. Ei tarvitse osata kuin nurja ja oikea silmukka, jotta nämä sukat pystyy neulomaan. Joten jos osaa perussukat tehdä, osaa myös nämä. Resorin, kantapään ja kärkikavennukset voi tehdä oman mielen mukaan.

Broken seed -mallikerran ohje:
1. krs oikeaa (valkoinen)
2. krs 1o 1n (polaris)
3. krs oikeaa (valkoinen)
4. krs 1n 1o (polaris)

10.8.2017

Värikkäät parvekesukat


Harmaan, sateisen ja ankean syksyn piristykseksi tein itselleni värikkäät parvekesukat. Tykkään istua parvekkeella ja hengitellä raikasta ilmaa (silloin, kun naapurit eivät tupakoi..) ja nyt syksyn tullen ilmat alkavat olla tarpeeksi viileitä villasukkia varten. Sukat ovat ihan perussukat ilman mitään ohjeita neulottu ja sen kyllä huomaa. Koska tapanani ei ole ollut kirjoittaa mitään muistiinpanoja tekemistäni perussukista, on lopputuloksena usein erikokoiset sukat. Muistamista ei yhtään helpota se, että monesti saattaa mennä montakin viikkoa ennen kuin saan neulottua toisen sukan. Varret ovat selvästi eripariset ja kärkikavennuksista tuli erilaiset, koska en muistanut monenko kerroksen välein tein kavennukset edelliseen sukkaan. Mutta kaikesta huolimatta sukista tuli ihanat väriterapiasukat. Pelkkä vilkaisu omiin jalkoihin piristää mieltä juuri niin kuin tahdoinkin.